Avainsana-arkisto: some

Ei mun vaan miehen sukujuuret

Tuoreena rouvana on muutamaankin kertaan tullut vastaan tilanne, jossa uusi tuttavuus tiedustelee olenko Kainuusta kotoisin – siellä kun on kuulemma paljon minun kanssa sukunimen jakavia henkilöitä.

”Joo, en minä ole Kainuusta, mutta aviomieheni kylläkin. Ei, en tiedä onko heillä mitään sukua Hyrynsalmella.”

Sukunimen vaihdos on vähän hassun tuntuinen asia. Olen nyt ehtinyt totutella uuteen nimeen jo reilun puoli vuotta, mutta silti se ei vielä tule ihan luonnostaan. Toisaalta en kyllä enää pitkään aikaan myöskään ole vahingossa esitellyt itseäni vanhalla nimelläni.

Olen aina tottunut olemaan neiti H, ja nyt olenkin rouva M. Vanhalla sukunimelläni olin jo ehtinyt saada jonkin verran tunnettuutta työelämässä – nyt se tunnettuus pitää osaksi rakentaa uudelleen. Nykyaikana sosiaalisessa mediassa ollaan hyvin vahvasti leimauduttu nimeen – enemmän kuin kasvokuvaan – ja nyt se nimi onkin eri.

Saati sitten ne sukujuuret. Todennäköisesti vastaan ei enää tule satunnaisia kaukaisia sukulaisia tai setiä ja tätejä tuntevia henkilöitä. Tästä lähtien olen aviomieheni vaimo näissä sukunimen perusteella tunnistettavissa tuttavuuksissa ja sukulaisuussuhteissa.

Toisaalta tilanne antaa mahdollisuuden rakentaa uutta minä-kuvaa. Onko uusi minä M:llä esimerkiksi aikuisempi kuin se vanha minä H:lla? Voisinko olla ammattimaisempi, kun historiani alkaa puhtaalta pöydältä? Sosiaalisessa mediassa on helppo rakentaa kokonaiskuvaa uudellakin nimellä, kun on johdonmukainen käyttäjänimissä. Yhä useammin somessa seurataan tuntemattomiakin henkilöitä – mm. Twitterissä, Instagramissa, Pinterestissä ja blogeissa – ja silloinhan henkilöidytään juurikin käyttäjänimeen.

Oli miten oli, tervetuloa seuraamaan mitä tästä ’uudesta’ @MillaMular:sta kehkeytyy!

Mainokset