The masu ja työpukeutumista

Masun kasvun myötä pukeutuminen menee viikko viikolta haastavammaksi. Kotivaatteiksi riittää hyvin oman vaatekaapin vanhat kamppeet, mutta töihin on ollut pakko miettiä vähän tarkemmin mitä laittaa päälle. Vaatekaapin kätköistä löytyy hyviä vaihtoehtoja edelleen, mutta jonkin verran on ollut pakko myös hankkia varsinaisia äitiysvaatteita. Farkut oli ihan ensimmäinen (ja pakollinen) hankinta, mutta niiden lisäksi kaappiin on löytänyt tiensä myös muutama äitiyspaita.

Oulussa on muuten uskomattoman vähän äitiysvaatteiden valikoimaa tarjolla. Aika perusjutuilla on siis pakko mennä. Onneksi omaa pukeutumista voi maustaa huiveilla ja neuletakeilla, joita kaapista löytyy jo ennestään. Ja kun tuntuu, että ’aivan pakko ostaa jotain kevät-uutta’, on ollut hyvä turvautua kauppojen huivivalikoimaan, hahah…

Ihan kaikkia äitiysvaatteitani en ole edes muistanut kuvata, mutta tässä nyt asuja muutamilta satunnaisilta työpäiviltä. Ja antakaa anteeksi, allekirjoittanut ei tosiaan osaa poseerata kameran toisella puolen… :)

Milla2Neule & vyö Christelle & Co., farkut H&M Mama

Milla3Neule COS, t-paita H&M Mama, farkut Mamaliciuous

Milla1Neule Mamalicious, huivi BeckSöndergaard, farkut H&M Mama

Milla4Neule & t-paita H&M Mama, farkut Mamalicious

Mainokset

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s